Vuosijuhlaviikon ohjelma ja pääjuhlan menu

Vuosijuhlaviikon ohjelma (alustava)

Ti 3.11.2015 Olut-ilta

Ke 4.11.2015 Tanssiharjoitukset

Pe 6.11.2015 Alumni-ilta 1Barissa klo 17 alkaen

La 7.11.2015 Vuosijuhla ravintola Rauhalassa klo 18 alkaen

 

 

Pääjuhlan menu (alustava)

Alkuruoka

Tuorepinaatti-kookoskeittoa ja juureslastuja

Lisänä Rauhalan luomuleipää ja yrttilevitettä

Pääruoka

Paahdettua maissikanan rintaa

Madeirakastiketta

Paahdettuja kasviksia ja yrttejä

Kasvispääruoka

Polenta

Paprikakastiketta

Paistettuja voipapuja ja munakoisoa

Jälkiruoka

Puolukka-juustokakkua

Kahvia ja teetä

 

 

Vuosijuhlista

Taustaa

Oulun Luonnontieteilijät ry perustettiin vuonna 1995 kun nähtiin tarve löytää keino saattaa luonnontieteilijät yhteen. Oulun Luonnontieteilijät ry, tuttavallisemmin OLuT on viimeiset 20 vuotta tuonut luonnontieteilijät yhteen mitä erilaisempien tapahtumien avulla. OLuT on vuosien saatossa kasvanut suureksi kattojärjestöksi, johon tänä päivänä kuuluu seitsemän luonnontieteellisten alojen kiltaa.

Oulun Luonnontieteilijät ry:n tehtävänä on aina ollut tarjota tukiverkosto killoilleen sekä heidän jäsenilleen. OLuT ei halua korvata opiskelijoiden omia kiltoja, vaan tarjota lisää omien kiltojen päälle. OLuT:n näkyvin tehtävä on järjestää erilaisia tapahtumia opiskeluvuoden piristykseksi, mutta OLuT toimii myös kiltojensa jäsenten etujärjestönä, kiltojen välisenä yhdyssiteenä ja opiskelijoita yhdistävä järjestönä.

 

Vuosijuhlat

Oulun Luonnontieteilijöiden vuosijuhlia vietetään 7. marraskuuta 2015. OLuT juhlii vuosijuhliaan viiden vuoden välein ja koska nyt kyseessä on pyöreä vuosiluku, on juhla hyvin arvokas ja odotettu. Juhlat alkavat klo 16 ravintola Tubassa cocktailtilaisuudella, jossa kutsuvierailla on mahdollisuus esittää tervehdyksensä OLuT:n hallitukselle. Tilaisuudessa on tarjolla kuohuviiniä ja pientä purtavaa. Klo 18 alkaen varsinainen vuosjuhla alkaa ravintola Rauhalassa, joka sijaitsee samassa pihapiirissä Tuban kanssa. Juhlassa nautitaan illallinen juomineen, esityksineen ja puheineen. Pääjuhlan jälkeen siirrytään jatkoille paikkaan X, jossa tarjoillaan myös silliaamiainen klo 8 alkaen.

Pukeutuminen

Juhlan pukukoodi on tumma puku tai juhlapuku ja akateemiset kunniamerkit. Tämä tarkoittaa miehille tummaa pukua tai frakkia ja naisille mielellään pitkää iltapukua. Iltapuku voi olla myös lyhyempi, mutta koska kyseessä on iltajuhla, on suositus että helma yltää ainakin polvien alapuolelle. Akateemiset kunniamerkit ovat myös käytössä.

Pienryhmäohjaajien koulutus 2015

Lukuvuoden 2015-2016 pienryhmäohjaajien koulutus

 

OLuT järjestää perinteisen pienryhmäohjaajien koulutuksensa elokuun viimeisenä perjantaina 28.8. klo 17 alkaen Kiltakommuunissa.

 

Koulutuksessa käydään läpi viime vuoden fuksien palautteita koskien ohjausta ja fuksivuotta ja muuta yleistä ohjaukseen kuuluvaa. Lisäksi teille jaetaan Fuksien syksyn menokalenteri jonka voitte edelleenjakaa omille fukseillenne (mikäli ette pääse paikalle, toimitetaan ylijäämäkalenterit kiltahuoneille).

 

Tilaisuudessa on tarjolla pientä naposteltavaa ja voimme jatkaa halukkaiden kanssa esimerkiksi Caioon tilaisuuden jälkeen.

Ylimääräinen liittokokous

Kokouskutsu yhdistyksen ylimääräiseen liittokokoukseen 27.5.2015

 

Oulun Luonnontieteilijät ry:n ylimääräinen liittokokous järjestetään keskiviikkona 27.5.2015 klo 16.30 alkaen Kiltakommuunissa (F4-portaikko). Kokouksessa käsitellään sääntömuutoksen vahvistaminen. Sääntömuutosehdotukset ovat listattuna täällä.

 

Tervetuloa seuraamaan!

 

Ida Viinikka

puheenjohtaja

Oulun Luonnontieteilijät ry

 

 

Oulun yliopisto

Oulun Luonnontieteilijät ry                                                                                       ASIALISTA

Ylimääräinen liittokokous

 

Aika: 27.5.2015 klo 16:30

Paikka: Oulun yliopisto, Kiltakommuuni

 

1§ Kokouksen avaus

2§ Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden sekä liittokokousedustajien toteaminen

3§ Puheenjohtajan ja sihteerin, kahden pöytäkirjantarkastajan ja kahden ääntenlaskijan valinta

4§ Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

5§ Sääntömuutos

6§ Käsitellään muut kokoukselle esitetyt asiat

7§ Kokouksen päättäminen

Kutsu kevätliittokokoukseen 2015

Kokouskutsu yhdistyksen sääntömääräiseen kevätliittokokoukseen 20.4.2015
 
Oulun Luonnontieteilijät ry:n sääntömääräinen kevätliittokokous järjestetään maanantaina 20.4.2015 klo 17.00 alkaen Anttilansalissa. Kokouksessa käsitellään sääntömääräisten asioiden lisäksi sääntömuutos
joka koskee yhdistyksen sääntöjen pykäliä 14§ ja 15§. Sääntömuutosehdotus asialistan jälkeen.

 

Tervetuloa seuraamaan!
 
 
Terveisin,
Ida Viinikka
puheenjohtaja

 

 

Oulun yliopisto

Oulun Luonnontieteilijät ry                                                                                       ASIALISTA

Liittokokous

Aika: 20.4.2013 klo 17:00

Paikka: Oulun yliopisto, Anttilansali

1§ Kokouksen avaus

2§ Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden sekä liittokokousedustajien toteaminen

3§ Puheenjohtajan ja sihteerin, kahden pöytäkirjantarkastajan ja kahden ääntenlaskijan valinta

4§ Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

5§ Esitellään tilinpäätös, hallituksen toimintakertomus ja toiminnantarkastajan lausunto

6§ Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta

7§ Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille

8§ Päätetään vuotuisen jäsenjärjestömaksun ja vuotuisen kannatusjäsenmaksun suuruus

9§ Vahvistetaan toimintasuunnitelma ja talousarvio

10§ Sääntömuutos

11§ Käsitellään muut kokoukselle esitetyt asiat

12§ Kokouksen päättäminen

 

Sääntömuutosehdotus koskien Oulun Luonnontieteilijät ry:n sääntöjen pykäliä §14 ja §15 (vihreä on lisäysehdotus, punainen yliviivattu poistoehdotus):

 

14 § SYKSYN LIITTOKOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

Yhdistyksen varsinaisessa liittokokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1) kokouksen avaus,

2) kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden sekä liittokokousedustajien toteaminen,

3) puheenjohtajan ja sihteerin, kahden pöytäkirjantarkastajan ja kahden ääntenlaskijan valinta,

4) kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen,

5) valitaan hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri, taloudenhoitaja ja enintään kymmenen (10) muuta hallituksen jäsentä,

6) valitaan yksi toiminnantarkastaja ja yksi varatoiminnantarkastaja,

7) vahvistetaan toimintasuunnitelma ja talousarvio

8) käsitellään muut kokoukselle esitetyt asiat,

9) kokouksen päättäminen.

 

15 § KEVÄÄN LIITTOKOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

Yhdistyksen kevään liittokokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1) kokouksen avaus,

2) kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden sekä liittokokousedustajien toteaminen,

3) puheenjohtajan ja sihteerin, kahden pöytäkirjantarkastajan ja kahden ääntenlaskijan valinta,

4) kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen,

5) esitellään tilinpäätös, hallituksen toimintakertomus ja toiminnantarkastajan lausunto,

6) päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta,

7) päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille,

8) päätetään vuotuisen jäsenjärjestömaksun ja vuotuisen kannatusjäsenmaksun suuruus,

9) vahvistetaan toimintasuunnitelma ja talousarvio,

10) käsitellään muut kokoukselle esitetyt asiat,

11) kokouksen päättäminen.

Laskettelureissu

Laskettelureissu Iso-Syötteelle / Downhill skiing trip to Iso-Syöte

 

OLuT järjestää bussikyydin Iso-Syötteelle joko la 28.3. TAI su 29.3. riippuen siitä kumpi päivä saa enemmän suosiota. Reissun kuljetuksen hinta on alustavasti lauantaille 14 euroa ja sunnuntaille 16 euroa. Päivälippu rinteisiin maksaa 32 euroa (klo 10-17). Jos välineitä ei omasta takaa löydy, suksipaketin voi vuokrata 27 euron hintaan ja lautapaketin 33 eurolla.

 

Reissuun lähdetään klo 8 ja paluu on illalla noin klo 19 aikoihin. Tarkemmat tiedot tulevat vielä erikseen mailitse lähtijöille.

 

Matkaan lähdetään mikäli lähtijöitä saadaan kasaan 50.

Ilmoittautuminen on sitova. Mikäli joudut perumaan lähtösi, olet velvollinen joko etsimään korvaajan tilalle tai maksamaan kuljetuksen hinnan.

Ilmoittautuminen on auki luonnontieteilijöille 15.3. saakka ja mikäli tämän jälkeen on paikkoja vapaana, avataan se myös muille.

 

Ilmoittautuminen

 

Muut ilmoittautuneet

 

——————-

 

OLuT arranges a bus trip to Iso-Syöte either on Saturday 28th of March OR on Sunday 29th of March, depending which day is more popular. The price for the transportation is tentatively 14 euros for Saturday and 16 euros for Sunday. Downhill day ticket costs 32 euros (from 10a.m. to 5p.m.). If you don’t own equipment, you can rent skies with 27 euros or snowboard with 33 euros.

 

The trip starts at 8a.m. and we come back to Oulu around 7p.m. More specific information will be sent to participants via email.

 

The trip will happen if there are 50 participants.

Enrollment is binding. If you have to cancel your trip, you are obligated to find a substituent or pay the transportation price.

Enrollment is open for natural scientists until 15th of March. If there are available seats, enrollment will be open to others after this.

 

Enrollment

 

View other participants

 

Hallitus 2015

Ida

Hallitus 2015

 

Koko hallitukseen saat yhteyden osoitteella olut-hallitus[at]lists.oulu.fi.

 

Ida

Puheenjohtaja

Ida Viinikka (Blanko)

ida.viinikka[at]s.o.f

040 8346 124

Anna

Varapuheenjohtaja

Anna-Leena Taskinen (Syntaksis)

annaleena.taskinen[at]gmail.com

Miika

Rahastonhoitaja

Miika Virkki (Sigma)

miika.virkki[at]s.o.f

Inkeri

Sihteeri

Inkeri Sairanen (Sigma)

kaisa.sairanen[at]s.o.f

Kristel

Tiedottaja

Kristel Tagel (Atlas)

kristel.tagel[at]s.o.f

Joonas

Suhdevastaava

Joonas Mustajärvi (Histoni)

 joonas.mustajarvi[at]s.o.f

Viivi

Kopo-vastaava

Viivi Ohvo (Nikoli)

viivi.ohvo[at]gmail.com

Tapio

Sopo-vastaava

Tapio Tuomaala (Valenssi)

Tapio.Tuomaala[at]s.o.f

Elina

Fuksivastaava

Elina Nissinen (Atlas)

elina.nissinen[at]s.o.f

Marko

Tapahtumavastaava

Marko Saari (Blanko)

mafuko.kun[at]gmail.com

Teemu

Tapahtumavastaava

Teemu Tuovinen (Valenssi)

tuovinentam[at]gmail.com

Sonja

Tapahtumavastaava

Sonja Viinamäki (Syntaksis)

sonja.viinamaki[at]s.o.f

Marianne

Sitsivastaava

Marianne Valkama (Nikoli)

marianne.valkama[at]s.o.f

 

Kulttuurivastaava

Oona Kivelä (Histoni)

oona.kivela[at]s.o.f

 

Osoitteissa s.o.f = student.oulu.fi

YPXQ 2015 -ilmoittautuminen

YPXQ 2015 ilmoittautuminen on suljettu

 

Ilmoittautuminen on suljettu. Reissulla on vielä pari vapaata paikkaa. Mikäli haluat mukaan, laita viestiä osoitteeseen ida.viinikka[at]student.oulu.fi.

 

OULU – IISALMI(OLVI) – JYVÄSKYLÄ – OULU

Ystävänpäiväekskursio eli tuttavallisemmin YPXQ on OLuT:n perinteinen talvipiristäjä! Matkaan lähdetään aikaisin keskiviikkoaamuna 11.2. ja paluu on sitäkin aikaisemmin torstaiaamuna 12.2. Reissun hinta on 25. Pysähdymme Iisalmen ammattikorkeakoulu Savoniassa, jossa on mahdollista ruokailla huokeaan 2,50 euron hintaan (opiskelijakortti mukaan).

Lähde mukaan eeppiselle exculle tarkastelemaan kuinka opiskelijoiden mielijuomaa valmistetaan, nauttimaan bussin trooppisesta lämmöstä talven kylmyydessä ja viettämään mahtavaa iltaa toisten luonnontieteilijöiden kanssa!

 

Tapahtuma Facebookissa

 

Pähkinät kuoressa:
Mitä: YPXQ
Missä: Oulu-Iisalmi-Jyväskylä-Oulu
Milloin: lähtö aamulla keskiviikkona 11.2.2015, paluu torstaina aamulla
Mitä maksaa: 25e (+2,50e ruokailu)

 

Mikäli bussi saadaan täyteen, putoaa hinta 20 euroon!

 

—————————————————————

 

OULU – IISALMI(OLVI) – JYVÄSKYLÄ – OULU

Valentine’s day excursion (in finnish YPXQ = Ystävänpäiväekskursio) is a traditional winter saver at OLuT ry! We will start the excursion early in the morning on Wednesday the 11th of February and we will return even earlier on Thursday the 12th of February. The trip costs 25 euros. We will make a lunch stop at University of Applied Sciences in Iisalmi. There you have a change to have lunch with budget price 2,50 euros (please take your student card with you to get this discount).

Come along to this epic journey to see how students’ favorite drink is done, enjoy the warmth of the bus in the freezing winter and spend an awesome night with other natural science students!

 

Event in Facebook

In a nutshell:
What: YPXQ
Where: Oulu-Iisalmi-Jyväskylä-Oulu
When: starts at 11th of February in the morning, ends at 12th of February in the morning
What does it cost: 25 euros (+2,50 euros for lunch)

 

If the bus is full the price will be 20 euros!

OLuT:in hallitus 2015

Puheenjohtaja: Ida Viinikka

Varapuheenjohtaja: Anna-Leena Taskinen

Taloudenhoitaja: Miika Virkki

Sihteeri: Inkeri Sairanen

Muut hallituksen jäsenet:

Elina Nissinen

Kristel Tagel

Marko Saari

Sonja Viinamäki

Teemu Tuovinen

Tapio Tuomaala

Joonas Mustajärvi

Mervi Karjalainen

Marianne Valkama

Viivi Ohvo