Luonnontieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto päätti 17.11 kokouksessaan hyväksyä Oulun Luonnontieteilijöiden ja jäsenkiltojen tekemän aloitteen opintopisteiden saamiseksi ainejärjestötoiminnasta.
Ainejärjestöjen alkuperäinen ehdotus muuttui useampaan kertaan ja on hieman monimutkaisempi kuin kiltojen SoPo- ja KoPovastaavien koostama aloite. Lopullisessa päätöksessä kuitenkin kuultiin myös opiskelijoita, sillä työryhmässä, joka koosti lopulliset pelisäännöt oli varadekaanin ja opintoasiainpäällikön lisäksi myös kolme opiskelijaedustajaa (Aleksi Salo, Leo Hylkinen ja allekirjoittanut)
Lopullisen päätöksen mukaan luonnontieteellisen tiedekunnan opiskelijat saavat opintopisteitä takautuvasti vuodesta 2005, 1-4 op. Opintopisteitä voi hakea kahdesti erikseen, sekä alempaan, että ylempään tutkintoon ja ne voidaan laskea tutkinnon minimilaajuuteen. Yli 5 vuotta vanhoja suorituksia ei hyväksytä. Opintopisteisiin oikeuttava työmäärä on sama kuin opiskelussa, yksi opintopiste vastaa 26,67 tuntia työtä. Opintopisteitä saadakseen opiskelijan tulee tehdä raportti omasta työstää, sisältäen tuntilaskelman ja toimittaa se omalle laitokselleen.
Opintopisteitä voi saada:
- Yliopiston hallinnosta (laitosneuvostot, tiedekuntaneuvosto, yliopiston hallitus, pitkäkestoiset yliopiston hallinnon nimeämät työryhmät ja / tai lautakunnat)
- Ylioppilaskunnan hallinto(hallitus, edustajisto, valiokunnat ja jaostot)
- Aktiivinen toiminta Oulun Luonnontieteilijöiden hallituksessa(ensisijaisesti puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri, varainhoitaja)
- Aktiivinen toiminta Oulun Luonnontieteilijöiden alaisissa järjestöissä(ensisijaisesti puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri, varainhoitaja)
Laitoksen amanuenssin tai muun päättävän elimen päätöksellä ja
- Edellämainittujen järjestöjen piirissä tehdystä muusta aktiivisesta ja yleishyödyllisestä työstä (ei esimerkiksi erilaiset laulumiehet ja kaljamestarit)
Opetuksesta vastaavan varadekaanin päätöksellä. Opetuksesta vastaava varadekaani voi kuulla ainejärjestöjä tarvittaessa, mikäli ei oman tietämyksensä perusteella pysty määrittelemään esimerkiksi titteleiden sisältämää työtä.
Tässä yhteydessä Oulun Luonnontieteilijöiden alaisilla järjestöillä tarkoitetaan seuraavia:
- Histoni
- Syntaksis
- Oulun Yliopiston Biofyysikot
- Fysiikan Opiskelijoiden Kerho FOK
- Nikoli
- Valenssi
- Atlas
- Sigma
- Blanko
Suuret kiitokset saavutuksesta kiltojen puheenjohtajille, KoPo- ja SoPovastaaville, laitosneuvostojen opiskelijajäsenille ja tiedekuntaneuvoston opiskelijajäsenille!!!
Tiedekuntaneuvoston kokouspöytäkirja
Kooste sisältäen lopulliset säännöt
Kiitollisin terveisin:
Tommi Portti
Puheenjohtaja
Oulun Luonnontieteilijät ry